Koskenmäen omakotiyhdistys ry. toimii Nokian kaupungin eteläpuolella Koskenmäen kaupunginosassa (Nokianvirta, Turuntie ja Emäkoskentie rajoittaa aluetta).
Nokian kaupunki sijaitsee ~15km Tampereelta länteen. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä (v.2008) 400 taloutta.
Yhdistyksemme on Nokian vanhimpia ja suurimpia omakotiyhdistyksiä.
Yhdistyksemme kuuluu Nokian omakotiyhdistysten keskusjärjestön alaisuuteen, johon kuuluu Nokialla jäseniä lähes 3500 hlöä.
Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki yhdistyksen alueella olevat omistusasunnoiksi rinnastettavat omakotikiinteistöjen sekä pari- ja rivitalohuoneistojen omistajat ja haltijat.
Kannatusjäseneksi yhdistykseen hyväksytään muunkin tyyppisten huoneistojen haltijoita tai yhteisöjä. Joitakin yhdistyksen lähihistorian aikaisia hankkeita ovat olleet:
-Kevyenliikenteenväylää Taivalkunnantien varteen aina Golf kentälle asti. 'Palokunnanmäestä' Ristiveräjän välinen osuus saatiinkin valmiiksi ja päällystettyä 10/2006.
Nyt tähän on jo tehtynä jatkoa palokunnanmäestä asti.
-Kenttäkadun päällystäminen ja viemärityöt valmistuivat lopulta 2005 aikana.
-Tienvarsien kuten Koskenmäenkadun puiden ja pusikoiden raivaus pyynnöt kaupungille.
-Ristiveräjän kioskin purkupyynntö kaupungille. Kioski purettu 6/2007.
-Liikennejärjestelyiden parannus Taivalkunnantien,Orelinkadun ja Emäkosken väliin. Työt alkoivat syksyllä 2007 ja liikenneympyrä valmistunut syksyllä 2008.
Vireillä olleet asiat: Vaahterakadun liikennejärjestelyt. Mm. nopeusrajoitus.
Jäseneksemme pääset ilmoittamalla jäsentietosi yhdistyksen hallitukselle, joka tekee päätöksen liittymisestäsi.
Liittymiselläsi varmistat vaikutus mahdollisuutesi yhdistyksen alueella ja myös käyttämällä ääntäsi sekä samalla mahdollisuuden osallistua aktiivisesti tapahtumiimme.
Yhdessä vaikuttamalla asioita saadaan vietyä paremmin ja painavammin eteenpäin.
Katso tarkemmin Liity jäseneksi tietoja.